Siirry suoraan sisältöön
Päivi istumassa ulkona puisilla portailla

Essyläisyydestä ylpeänä

Päivi Korpivaara

Päivi Korpivaara

Olen ollut Essyn hallituksen jäsen vuodesta 2016 ja tämän vuoden alusta myös hallituksen puheenjohtaja. Tieni kohti Essyä alkoi kuitenkin ehkä jo 11 vuotta sitten, kun sairastuin rintasyöpään. Sairastuttuani minulle kerrottiin, että hoito tulee etenemään kuin juna, minun ei tarvitse itse tehdä muuta kuin pysytellä mukana. Juna kulki kuitenkin vain hoitojaksosta toiseen ja päätepysäkillä poistuttuani junasta jäin yksin. Essystä tai muistakaan virallisen hoitosysteemin ulkopuolisista palveluista en saanut tietoa hoitoprosessin aikana. Jos jossain infotaululla tai telineessä oli esitteitä, en osannut niihin tarttua. En törmännyt silloin vielä niihin myöskään sähköisessä maailmassa. Sieltä löytyi kuitenkin keskustelupalstoja, joilla syöpään sairastuneet vaihtoivat kokemuksia. Nämä olivat usein rankkojakin kuvauksia siitä, mihin syöpä oli johtanut. Ne tavallaan houkuttelivat lukemaan mutta eivät suinkaan vähentäneet omaa huolta eivätkä antaneet vastauksia omiin kysymyksiin.

Essystä tulin tietoiseksi vuonna 2015, kun silloinen hallituksen jäsen Annikki Thodén kysyi mahdollista halukkuuttani ehdokkaaksi Essyn hallitukseen. Oma syöpäkokemus antoi hyvän syyn ja motivaation tulla mukaan toimintaan. Vähitellen minulle avautui miten paljon virallisen hoitosysteemin ohella on tarjolla palveluja syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen ja miten monipuolisia tukimahdollisuuksia myös Essy yhdistyksenä tarjoaa.  Tätä tietoa olisin kaivannut jo sairastuttuani muutamaa vuotta aiemmin.

Noista vuosista Essyn toiminta on laajentunut ja monipuolistunut valtavasti.  Meidät löydetään useista sähköisistä kanavista, toivottavasti yhä useammin meistä osataan kertoa potilaalle jo hoitoprosessin aikana sairaalassa.  Viime vuosien toimintakertomukset kuvaavat hyvin sitä valtavan monipuolista työtä mitä Essyssä tehdään. Etäryhmät, -luennot ja -webinaarit ovat tulleet korona-ajan myötä jäädäkseen. Toimintaan on tullut mukaan kasvava vapaaehtoisten ja vertaistukihenkilöiden aktiivinen joukko. Myös Essyn paikallisosastot ja -kerhot tarjoavat vapaaehtoisvoimin tukea, ohjelmaa ja virkistystä lähellä ihmisiä.

Palvelujen käyttäjien palautetta kerätään systemaattisesti toiminnan kehittämiseksi.  Uusia asioita kokeillaan rohkeasti.

Essyssä on sitoutunut, vahvasti motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta. Myös yhdistyksen hallituksen työssä on koko ajan näkynyt vilpitön pyrkimys ja halu kehittää Essyn toimintaa, kuulla ja tukea henkilöstöä sekä kaikkia toimintaan osallistuvia heidän tärkeässä työssään.

Palvelujamme tarvitaan täydentämään syöpään sairastuneiden julkisia palveluja, tulevaisuudessa ehkä nykyistäkin enemmän.  Potilas ja hänen läheisensä ovat kaiken toiminnan ytimessä. Meidän tulee olla helposti löydettävissä ja avoimia moneen suuntaan.

Myös jokainen Essyn jäsen ja lahjoittaja on meille tärkeä. Teitä tarvitaan! Me kaikki olemme Essyn viestijöitä ja imagon luojia omissa kontakteissamme.

Kiitos teille essyläiset, toimittepa missä roolissa ja tehtävässä tahansa! Te olette tehneet Essystä yhteisön, josta jokainen voi olla ylpeä omalla toimintakentällään.

Voimia ja kevään valoa kaikille tänä poikkeuksellisena keväänä. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!