Siirry suoraan sisältöön

Katsaus vuoteen 2020

Inge-Brit Barkholt

Inge-Brit Barkholt

Meillä on kohta vuosi takana erilaista aikaa kuin vuosi sitten osasimme edes kuvitella. Olemme joutuneet muuttamaan omia totuttuja toimintatapojamme. Korona on tuonut meidän jokaisen elämään muutoksia. On ollut pysäyttävää joutua rajoittamaan totuttuja tapaamisia ja vierailuja. Väsymys, epävarmuus, ahdistus voi vaivata meitä tässä koronatilanteessa. Olemme mahdollisuuksien mukaan luoneet toisenlaisia tapoja olla läsnä toistemme elämässä. Erilaisten etäsovellusten käyttöä ovat opetelleet niin nuoret kuin iäkkäät. Puhelin on taas saanut uuden tärkeän arvon ihmisten välisessä yhteydenpidossa.

Yhdistyksen tarjoamat erilaiset ryhmät ovat toteutuneet maaliskuusta lähtien pääosin etäsovelluksella, mutta myös osin kasvokkain tapahtuvina. Syöpää sairastavat ja heidän läheisensä ovat olleet pääosin puhelimitse yhteydessä neuvontahoitajiimme. Asiakastapaamisia on järjestetty myös etäsovelluksella. Kevään lyhyen tauon jälkeen Lahden toimipisteessä toimiva rintaproteesivälitys on voitu toteuttaa turvavälejä ja hyvää käsihygieniaa noudattaen. Mitä sitten emme ole pystyneet toteuttamaan kuten olisimme toivoneet? Vertaistukihenkilöiden pitämiä kasvokkaisryhmiä on ollut hyvin vähän. Niistä osan pystyimme toteuttamaan etäsovelluksella. Alueemme paikallisosastojen ja -kerhojen toiminta on ollut hyvin vähäistä.

Korona-aika on vaikuttanut meihin kaikkiin tavalla tai toisella. Tiedämme paikallistoiminnassa mukana olevien ihmisten kaivanneen yhteisiä kokoontumisia alueellamme. Kuukausittaiset kohtaamiset, jotka ovat olleet tärkeitä ja voimaannuttavia, ovat olleet nyt poissa. Yhteydenpitoa on ollut vähän. Moni paikallistoiminnassa oleva kuuluu tavalla tai toisella riskiryhmään koronan takia, mikä sekin on rajoittanut elämää lisäksi. Työntekijöinä olemme työskennelleet suurelta osin kotikonttoreilta. Yhteiset kokous- ja kehityspäivät on toteutettu etäsovelluksella. Me kaikki, tehtävästämme riippumatta, niin yhdistyksen vapaaehtoiset kuin työntekijät sekä palveluidemme käyttäjät kaipaamme kasvokkaista toimintaa, kohtaamista toinen toistemme kanssa.

Lähestymme joulua, jota tänä vuonna suositellaan vietettäväksi vain lähipiirissä, vain muutamien läheisten kesken. Erilaista, mutta mahdollista. Nyt voi pysähtyä ja rauhoittua jouluna, talven pimeimpänä aikana ehkä aivan erilailla kuin aiemmin. Välitetään toisistamme, pidetään huolta ja ollaan yhteydessä toisiimme, vaikka emme voi tavata kasvokkain!

Annetaan valon, toivon ja yhteisöllisyyden kantaa meitä eteenpäin!

Lämmin kiitos yhdistyksen toiminnassa vuoden aikana mukana olleille, palveluitamme käyttäville asiakkaille, yhdistyksen kaikille jäsenille, vapaaehtoistyötä tekeville paikallisosaston toimijoille, vertaistukihenkilöille, edustajiston ja hallituksen jäsenille. Lisäksi kiitos eri toimijoille, jotka olette olleet mahdollistamassa yhdistyksen erilaisten ryhmien, luentojen ja liikuntaryhmien toteuttamista. Erityiskiitos yhdistyksen motivoituneelle ja sinnikkäälle henkilökunnalle, joka on tehnyt mahdolliseksi uudenlaisten palveluiden toteuttamisen rohkealla loikalla etäpalveluiden järjestämiseen.

Kiitos myös kaikille, jotka ovat vuoden aikana tukeneet yhdistyksen toimintaa erilaisin lahjoituksin!

Toivotan kaikille yhdistyksen sekä omasta puolestani rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2021!