Siirry suoraan sisältöön

Tervetuloa uusi Järkkäri!

Pirjo Kuokkanen

Pirjo Kuokkanen

Toimistosihteerin tervehdys täältä Essyn Liisankadun toimipisteestä Helsingistä.

Uusien lämpimien tuulien puhaltaessa, me Essyläiset voimme iloita myös siitä, että saamme olla mukana tammikuussa 2018 aloitetussa pilottiryhmässä kehittämässä Syöpäjärjestöissä yhteistä toiminnanohjausjärjestelmää (CRM).

Tästä yhdeksi tärkeimmäksi kehityskohteeksi on noussut jäsenrekisteri. Syöpäjärjestöissä on noin 120 000 jäsentä ja uusi Syöpäjärjestöjen Järkkäri tulee siten olemaan valtakunnallinen asiakastietojärjestelmä. Yhteisestä teknisestä järjestelmästä huolimatta, kullekin yhdistykselle muodostuu oma rekisteri, jossa oleviin tietoihin pääsee vain kunkin yhdistyksen käyttöoikeudet omaavat henkilöt. Yhdistyksen kannalta keskeinen muutos on omien, useiden erillisten, henkilörekisterien yhdistyminen yhdeksi rekisteriksi, jossa kukin henkilö olisi vain yhteen kertaan. Tällöin esim. henkilö- tai yhteystietojen muuttuessa riittää, että tiedot päivitetään kertaalleen yhteen paikkaan.

Myös uudet tietosuoja-asetukset asettavat järjestelmälle vaatimuksia. Toisin sanoin, tarvitsemme järjestelmän, joka vastaa nykyisiin ja tuleviin lainsäädännön toimintaympäristön muutoksiin (GDPR). Uuden järjestelmän tavoitteena on myös, että se on kustannuksiltaan kohtuullinen ja helppokäyttöinen.

Nyt olemme siinä vaiheessa, että kevään ja alkukesän aikana me pilottiryhmäläiset (Etelä-Suomen Syöpäyhdistys, Lounais-Suomen Syöpäyhdistys, Pirkanmaan Syöpäyhdistys ja Sylva) siirrymme uuteen järjestelmään. Muiden syöpäyhdistysten siirrot tapahtuvat vaiheittain syksyllä 2018 ja keväällä 2019.

On tärkeää, että jäsenrekisteri on ajan tasalla ja pystymme lähettämään jäsenpostit oikeisiin osoitteisiin. Muistathan ilmoittaa jäsentietojen muutoksesta myös meille!

Osoitteenmuutoksesta, sähköpostiosoitteen ja muista jäsentietojen muutoksista voit ilmoittaa tämän linkin kautta https://www.etela-suomensyopayhdistys.fi/jasenyys/muuta-jasentietoja/  tai soittamalla numeroon 044 730 3300.

Kerron lisää Järkkärin ja muita kuulumisia myöhemmin.

 

Aurinkoista ja lämmintä kevättä ja alkavaa kesää kaikille!

Pirjo Kuokkanen