Siirry suoraan sisältöön

Kuinka tavoitamme tuen tarvitsijat?

Marja Sarvi

Marja Sarvi

Olen aloittanut uutena neuvontahoitajana työn Hämeenlinnan, Riihimäen ja Hyvinkään alueella. Perehtyessäni uuteen työsarkaani päällimmäisenä kysymyksenä mielessäni on, miten tavoittaisimme ne, jotka tukeamme tarvitsevat tai voisivat siitä hyötyä?

Olen työskennellyt aiemmin pitkään sairaalassa syöpää sairastavien ihmisten parissa. Siellä olen monesti ihmetellyt sitä positiivisuuden ja voimavarojen määrää, joka syöpää sairastavilla pääsääntöisesti tuntuu olevan. Mutta tarvitseeko ihmisen aina olla vahva ja pärjätä itse? Voisiko syövän kanssa elävä tai hänen läheisensä joskus sanoa, että tarvitsee apua? Onko se heikkoutta pyytää ja saada apua? Vai onko avun tarvitsija kuitenkin vahva, kun hän pystyy myöntämään omat pelkonsa, negatiiviset ajatuksensa ja huolensa?

Monella ihmisellä on omasta takaa vahva tukiverkosto ympärillään, joten tällöin apua on ehkä luontevinta pyytää sieltä. Kuitenkin syöpää sairastavalla ja hänen läheisellään voi olla tunne, että omaa verkostoa ei aina halua vaivata ja kuormittaa. Tai kaikkia suurempia pelkojansa ei uskalla lähimmilleen jakaa. On myös niitä ihmisiä, jolla ei ole ketään, kenelle tilanteestaan pystyisi puhumaan.

Me Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksessä tarjoamme tietoa, tukea ja toivoa Sinulle, olitpa sitten sairastunut, läheinen tai kuka tahansa, jota syöpään liittyvät kysymykset huolestuttavat. Neuvontahoitajan kanssa voit tulla keskustelemaan kaikesta, mikä liittyy syöpään sairastamiseen, läheisen tukemiseen ja sairauden kanssa jaksamiseen. Aiempi työni syöpäpotilaiden parissa antaa minulle tietoa, jota voin jakaa kanssasi. Mutta mitä on se tuki ja toivo, jota voisin Sinulle jakaa. Näihin asioihin minulla ei ole suoria vastauksia eikä ohjeita. Ne löytyvät ihmiseltä itseltään. Voin tarjota käyttöösi kuulevat korvat ja kysymykset, jotka toivottavasti auttavat Sinua eteenpäin ajatuksissasi ja matkallasi syövän kanssa. Kuullessani tarinaasi voimme yhdessä miettiä ne palvelutahot ja kuntoutuksen muodot, joista parhaiten voisit saada apua ja ohjausta huoliesi keskellä.

Vertaistukihenkilöt ja vertaistukiryhmät tarjoavat mahdollisuuden keskustella toisten samaa sairautta ja tilannetta elävien kanssa. Et ole yksin, vaan rinnallesi löytyy kulkija, joka ymmärtää, mitä elämässäsi on meneillään. Vertaiset käyvät tai ovat käyneet läpi omaa sairauttaan ja joutuneet opettelemaan keinoja, joilla päästä eteenpäin arjessa. On rohkaisevaa nähdä, että toinen on selviytynyt syövästä tai pystyy elämään onnellista elämää sen kanssa.

Tutkimusten mukaan 20-40 prosenttia syöpään sairastuneista hyötyisi kuntoutuksesta. Kuntoutus ei välttämättä tarkoita sitä, että elämä palaisi sellaiseksi, jota se oli ennen syöpähoitojen aloitusta. Erilaisten kuntoutus palvelujen kautta ihminen saa lisää voimavaroja ja sopeutuu paremmin elämään syövän, hoitojen sivuvaikutusten tai syövän uusiutumisen pelon kanssa.

Miten siis tavoittaisimme Sinut syöpään sairastunut tai läheinen, joka elät haastavaa elämänvaihetta ja jonka vierellä kulkijoina voisimme hetken toimia?

Neuvontahoitajiemme yhteystiedot löydät tästä linkistä

ja vertaistukiryhmiemme tiedot tästä linkistä